osatyökykyiset
LueTutkijablogi - 30.10.2023Tuetun työllistymisen kustannusvaikuttavuus
Tuetun työllistymisen kustannus-vaikuttavuusanalyysi mittaa parasta terveyshyötyä käytettävissä olevien voimavarojen puitteissa. Hyviä kansainvälisiä esimerkkejä löytyy, mutta Suomessa aiheesta ei olla tehty tutkimusta.
LueTutkijablogi - 09.10.2023
Skaalaamalla lisää työllisyyttä – toimivat työllistymisen mallit hukkuvat jatkuvassa kehitystyössä
Skaalaamalla hyväksi havaittuja työllistämistä tukevia toimintamalleja on mahdollista voimistaa niiden myönteisiä vaikutuksia. Löytämällä toimivimmat keinot skaalattaviksi voitaisiin välttää jatkuva hankkeissa kehittäminen, johon sisältyy aina riski toiminnan loppumisesta.
LueUutiset - 01.03.2023
Yksilöllinen tuki, moniammatillinen yhteistyö ja palveluintegraatio lisäävät osatyökykyisten työllistämisen tukitoimien vaikuttavuutta
Kuntoutussäätiön työselosteita -sarjassa on ilmestynyt uusi kirjallisuuskatsaus. Tuoreessa julkaisussa esitellään viimeaikaisia vertaisarvioituja kansainvälisiä tutkimuksia sekä kotimaisia raportteja ja selvityksiä, jotka käsittelevät osatyökykyisten työllistymiseen tähtääviä toimenpiteitä. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä että, että osatyökykyisten työllistämisen vaikuttavia tukikeinoja yhdistävät työllistymisen tuen suuntaaminen yksilöllisesti, tuen tarjoajien moniammatillinen yhteistyö sekä palveluintegraatio. On mahdollista löytää keinoja osatyökykyisten henkilöiden työllistymiseksi esimerkiksi hyödyntämällä […]
Opiskelijanäkökulma - 20.02.2023
Osatyökykyiset mukaan työmarkkinoille

Osatyökykyiset ovat monimuotoinen ryhmä. Heihin voi lukeutua muun muassa vammaisia, pitkäaikaissairaita ja pitkäaikaistyöttömiä, joiden työkyky on alentunut. Osatyökykyisyys voi olla myös tilapäistä. Osatyökykyisyys on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa osatyökykyisyyden syy, työ ja työn vaatimukset. Tämä blogikirjoitus on julkaistu alun perin 11.5.2022 Kuntoutussäätiön Kuntoutuspäivien verkkosivuilla. Kirjoittajat ovat kuntoutuksen ohjaajaopiskelijoita, jotka ovat osallistuneet Kuntoutussäätiön ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun prosessikiihdyttämöön.
LueLueUutiset - 24.02.2022
Kuntoutussäätiö on julkaissut työhön pääsemisen ja kiinnittymisen materiaalipaketin
Kuntoutussäätiö on koostanut Duunikummi-toimintamallin materiaalipaketin. Toimintamallia varten tuotettuja materiaaleja voi hyödyntää vapaasti työnohjauksen tukena. Kuntoutussäätiön kehittämän Duunikummi-toimintamallin perusajatus on yhdistää vaikeasti työllistyvien tukitarpeita, vapaaehtoisten auttamishalua sekä työnantajien toiveita saada työhön motivoituneita työntekijöitä ja perehdytysapua. Toive mallille on lähtenyt työelämästä. Duunikummi-toimintamallissa työnhakija tekee yhteistyötä vapaaehtoisen ohjaajan eli työkummin kanssa. Työkummi auttaa ja tukee häntä työllistymisessä oman […]
LueTutkijablogi - 18.01.2022
Vieraskielisenä kohti työelämää
Kuntoutussäätiö on kolmannen sektorin toimija, joka edistää osatyökykyisten asemaa työnhakijoina ja tukee heidän mahdollisuuksiaan edetä työelämää kohti monella tavalla. Osatyökykyiset määritellään usein henkilöiksi, joiden on mahdollista käyttää vain osaa työkyvystään. Osatyökykyisillä voi olla esimerkiksi työkykyä heikentävä sairaus, vamma tai muu tekijä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei osatyökykyinen pystyisi lainkaan työskentelemään, vaan kyse on merkittävästä resurssista työmarkkinoilla.
Tutkijablogi - 06.06.2019
Työelämän tuntemusta ja vapaaehtoistukea syrjään jääneille työllistymisen avuksi

Kuntoutussäätiön uusi hanke ”Duunikummi” lähtee liikkeelle työnantajien esittämistä asioista, joiden pohjalta laadittiin uudentyyppinen työhön valmentautumisen malli. Mallissa vapaaehtoinen henkilö voi toimia syrjään jääneen työllistyjän kummina kolmessa vaiheessa: kummi auttaa työllistyjää työhön valmentautumisessa, työnhaussa ja uuden työn perehdytysvaiheen aikana.
LueTutkijablogi - 14.12.2017
Erityistä tukea opinnoissa tarvitsevat nuoret hyötyvät tuesta myös työelämään siirtyessä

Nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 16 % tarvitsee opinnoissaan erityistä tukea. Tutkittua tietoa työllistymisessä tukea tarvitsevista ja osatyökykyisistä nuorista selvitettiin Fokus – opinnoista tuetusti työelämään -hankkeessa tekemällä kirjallisuuskatsaus. Fokus-hanke kuuluu hallituksen OTE-kärkihankkeeseen. Bloggaus esittelee katsauksessa esiin tulleita näkökohtia.
Lue