oppimisvaikeudet
Tutkijablogi - 04.10.2016Mitä nuorten ja aikuisten lukivaikeudesta tiedetään?

Lukivaikeuden tutkimuksessa on tehty suuria harppauksia, mutta paljon on vielä tutkittavaa. Aivojen toiminta on monelta osin mysteeri, ja erityisopetuksen ja kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkimukselle on tarvetta. Erityisesti nuorten ja aikuisten kohdalla tarvitaan lisää tutkimusta.
LueTutkijablogi - 20.09.2016
Uusia menetelmiä nuorten mielenterveyden ja oppimisen ongelmien tunnistamiseen ja tukeen

Mielenterveyden ongelmat ja oppimisen vaikeudet vaikeuttavat nuorten opintoihin hakeutumista, niissä edistymistä sekä työelämään pääsyä. Nykyisessä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa myös nuorten tarpeet ja toimintatavat muuttuvat. On tarpeen löytää uusia tapoja tunnistaa vaikeuksia kokevia nuoria sekä tarjota heille motivoivia, nykyaikaan soveltuvia tukimuotoja.
LueTutkijablogi - 26.04.2016
Vertaistuki kuntouttaa

Oppimisen ja mielenterveyden pulmat ovat yleisiä nuorten keskuudessa. Nuorista noin viidesosa potee jotakin mielenterveydenhäiriötä, ja noin 10−15 % lapsista ja nuorista tarvitsisi erityistukea tai kuntoutusta oppimisensa tueksi. Yhteistä oppimisen ja mielenterveyden häiriöille on, että niitä on usein vaikea tunnistaa. On havaittu, että vanhemmat ja opettajat eivät aina tunnista nuoren masennusta, vaikka tämä itse toisi esiin vakaviakin oireita. Monien nuorten kohdalla oppimisvaikeus jää tunnistamatta kouluaikana.
Lue