Suoraan sisältöön


Tutkijablogi

opiskelijat

LueTutkijablogi - 20.12.2022

Sosioekonominen perhetausta on yhteydessä opiskelijoille mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriön perusteella myönnettyyn kuntoutukseen

Suurin osa opiskelijoiden kuntoutuksesta myönnetään mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella. Ennen NUOTTI-valmennusta koulutuksena järjestetty ammatillinen kuntoutus ja kuntoutuspsykoterapia olivat yleisimmät kuntoutusmuodot opiskelijoille. Kuntoutussäätiön tutkimuksessa havaittiin, että nämä kuntoutusmuodot kohdentuvat sosioekonomiselta perhetaustaltaan erilaisille opiskelijaryhmille. Tutkimuksen tulokset on julkaistu Kuntoutus-lehdessä 3/22.


Tutkijablogi - 19.12.2019

Uutta tutkimusta mielenterveysongelmien vaikutuksista opintoihin

Mielenterveysongelmat puhkeavat usein nuoruudessa, suurin osa ennen 25 ikävuotta. Nuorten elämässä tapahtuu usein samanaikaisesti paljon suuria asioita ja kehitystehtäviä, joista yksi keskeinen on koulutukseen osallistuminen ja oman tulevaisuuden pohtiminen. Mielenterveysongelmien tiedetään vaikuttavan monella tapaa opiskeluihin ja kouluttautumiseen.  Mielenterveysongelmat ovat yksi merkittävä opintojen keskeyttämisen syy. Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle jääneillä nuorilla aikuisilla on usein taustallaan katkonaisia koulutuspolkuja. Kuntoutussäätiössä […]

Lue

Tutkijablogi - 14.12.2017

Erityistä tukea opinnoissa tarvitsevat nuoret hyötyvät tuesta myös työelämään siirtyessä

Nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 16 % tarvitsee opinnoissaan erityistä tukea. Tutkittua tietoa työllistymisessä tukea tarvitsevista ja osatyökykyisistä nuorista selvitettiin Fokus – opinnoista tuetusti työelämään -hankkeessa tekemällä kirjallisuuskatsaus. Fokus-hanke kuuluu hallituksen OTE-kärkihankkeeseen. Bloggaus esittelee katsauksessa esiin tulleita näkökohtia.

Lue

Simple Share Buttons