Suoraan sisältöön


Tutkijablogi

interventio

Tutkijablogi - 21.12.2022

Omaishoitajanaisten tuen tarpeeseen kehitetty interventio osoittautui tulokselliseksi

Tunne voimavarasi -hanke auttaa ikääntyviä omaishoitajanaisia, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Hankkeessa omaishoitajanaisten tuen tarpeeseen vastattiin kehittämällä psykoedukaatioon perustuva interventio. Arviointitietojen perusteella interventiomalli nähtiin erinomaiseksi ja toimivaksi.

Lue

Tutkijablogi - 17.08.2017

Kyky kuunnella ja väärässä olemisen taito – yhdessä kehittäminen vaatii tutkijalta heittäytymistä

Hyvässä kehitystyössä hyödynnetään sekä asiantuntijuutta että kokemustietoa. Yhdessä työskentely sitouttaa, tuo ilmi potentiaalisia sudenkuoppia ja on jo samalla tiedon ja kehitystyön jalkauttamista. Yksi tapa hyödyntää kokemustietoa on ottaa asiakkaat mukaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.

Lue

Tutkijablogi - 02.02.2017

Interventioiden avulla pyritään katkaisemaan työttömyyden kierre

Polkuja työelämään osatyökykyisille, Tempo-hankkeen tavoitteena on pyrkiä katkaisemaan työttömyyden ja heikkenevän terveyden kierrettä reagoimalla jo työttömyyden alkuvaiheessa sekä auttamaan nuoria, jotka tarvitsevat erityistukea työelämään tai opiskelemaan pääsemiseksi.

Lue

Simple Share Buttons