etäryhmätoiminta
LueTutkijablogi - 20.12.2021Digiosallisuus-malli vahvistaa erityisesti ikäihmisten osallisuutta yhteiskuntaan
Kuntoutussäätiö ja Omakotisäätiön Kanto-hanke aloittivat yhteistyön koronapandemian myötä, kun säätiöiden alueen asukkaille suunnattu ryhmätoiminta siirtyi pääosin verkkoon. Yhteistyön tavoitteena oli lisätä osallistumisen mahdollisuuksia erityisesti henkilöille, joilla ei ollut sosiaalista tukiverkostoa ja joilla oli heikommat digitaidot. Tässä kirjoituksessa esittelemme yhteiskehittämisen kautta syntynyttä toimintamallia digiosallisuudesta, jonka toivomme leviävän myös muille alueille ja toimijoille Suomessa. Jaamme myös kokemuksiamme mallin kehittämisestä.