Suoraan sisältöön

Työryhmä 5: Yksityiset kuntoutuspalvelut uudistuvassa palvelujärjestelmässä

Puheenjohtaja: Mika Pekkonen, Peurunka

Mikä rooli yksityisillä kuntoutuspalveluilla on uudistuvassa palvelujärjestelmässä?

Kuntoutuspäivien ajankohta on herkullinen. Hallituskausi on ehtinyt puoliväliin, kuntavaaliväittelyt käyty, sote- ja maakuntalakipaketin sekä valinnanvapauslainsäädännön käsittely käy eduskunnassa kuumimmillaan ja kuntoutuskomitean työ tiivistyy. Näkymä on kirkastumassa, uudistuvan toimintaympäristön perusrakenteet hahmottuvat.

Työryhmässä käydään lähitulevaisuuteen kurkottavaa keskustelua kuntoutuspalvelujen merkityksestä uudistuvassa palvelujärjestelmässä. Selvää on, että tarvitsemme osaavat ja riittävän vahvat järjestäjät. Järjestäjien onnistuminen tehtävässään on ratkaisevan tärkeää ihmisten elämänlaadun mutta myös julkisen talouden kannalta. Kyvykäs ja ennakkoluuloton järjestäjä pystyy hyödyntämään palvelutuotannon mahdollisuuksia täysimääräisesti kuntoutujien hyväksi. Tällöin yksityiset palveluntuottajat ovat enemmän kuin vain keskenään kilpailevia kapasiteetin myyjiä tai ns. standarditoimittajia.

Yksityisten kuntoutuspalvelujen merkitys palvelujärjestelmässä ratkeaa sote- ja maakuntalakipaketin, valinnanvapauslainsäädännön sekä kuntoutuskomitean esitysten pohjalta. Parhaimmillaan yksityiset kuntoutuspalvelut ovat merkityksellinen osa kustannustehokasta ja -vaikuttavaa palvelujärjestelmää, varmistaen osaltaan kokonaisuuden jatkuvan kehittymisen.


Ohjelma 9.6.2017

9.00 Avaussanat
Mika Pekkonen, johtava ylilääkäri, Peurunka

9.15 Yleiset aikamme väärinkäsitykset
Timo T. Seppälä, yksikönpäällikkö, Terveys- ja sosiaalitalous -yksikkö, THL

9.45 Tarpeenmukaisten kuntoutuspalveluiden toteuttaminen 2020-luvulla – Onko kuntoutuksen kokonaisuus integroitavissa maakuntamalliin?
Mats Brommels, professori, Karolinska institutet, Tukholma

10.15 Palveluntuottajan kommenttipuheenvuoro
Raimo Kalliokoski, toimitusjohtaja, Kuntoutuskeskus Kankaanpää

10.25 Kahvitauko

10.45 Onko järjestäjällä väliä?
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, johtaja, Kela

11.15 Näissä asioissa maakuntien on palvelujen järjestäjinä onnistuttava
Kari Hakari, sote-muutosjohtaja, Pirkanmaa

11.45 Yhteenveto ja keskustelu
Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulasäätiö

12.00 Työryhmän päätös


Seuraa Kuntoutuspäiviä


Lisätietoja Kuntoutuspäivistä



Sisältö päivitetty 28.03.2018

Jaa sivu!

Simple Share Buttons