Johanna Korkeamäki
Tutkijablogi - 06.05.2020Aluetyötä etänä – Miten naapurustojen osallisuutta voi edistää poikkeustilassa ja sen jälkeen?

Teemme Kuntoutussäätiöllä aluetyötä Helsingin kaupunginosassa Kaarelassa. Haluamme lisätä alueen asukkaiden hyvinvointia, vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa asukkaiden mahdollisuuksia olla aktiivisia toimijoita asuinalueillaan. Toimimme matalalla kynnyksellä kuunnellen aidosti sitä, mitä asukkaat ja heikoimmassa asemassa olevat ryhmät toivovat. Toiminta on nojannut vuorovaikutustilanteiden syntymiseen paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat. Asukasosallisuutta ja hyvinvointia lisäämään perustimme noin vuoden ajan Malminkartanossa toiminnassa olleen […]
LueTutkijablogi - 19.12.2019
Uutta tutkimusta mielenterveysongelmien vaikutuksista opintoihin

Mielenterveysongelmat puhkeavat usein nuoruudessa, suurin osa ennen 25 ikävuotta. Nuorten elämässä tapahtuu usein samanaikaisesti paljon suuria asioita ja kehitystehtäviä, joista yksi keskeinen on koulutukseen osallistuminen ja oman tulevaisuuden pohtiminen. Mielenterveysongelmien tiedetään vaikuttavan monella tapaa opiskeluihin ja kouluttautumiseen. Mielenterveysongelmat ovat yksi merkittävä opintojen keskeyttämisen syy. Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle jääneillä nuorilla aikuisilla on usein taustallaan katkonaisia koulutuspolkuja. Kuntoutussäätiössä […]
LueTutkijablogi - 21.11.2019
Kelan harkinnanvaraisesta neuropsykologisesta kuntoutuksesta apua kehityksellisiin vaikeuksiin

Kelan harkinnanvarainen neuropsykologinen kuntoutus tukee työ- ja opiskelukykyä ja se soveltuu erityisesti nuorille, joilla on kehityksellisiä ongelmia. Näin havaittiin tuoreessa, Kelan Sosiaali- ja terveysturvan raportteja -sarjassa julkaistussa tutkimuksessa, jossa kartoitettiin kuntoutujien ja ammattilaisten (kuntoutusta suositelleet ja toteuttavat neuropsykologit tai psykologit, Kelan asiantuntijat) näkemyksiä kuntoutuksesta. Kela tukee neuropsykologista kuntoutusta harkinnanvaraisena ja vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena. Harkinnanvarainen kuntoutus […]
LueTutkijablogi - 21.12.2016
Järjestökoulutus: oppimisvaikeuksista tarvitaan lisää tietoa koulutuksessa ja työelämässä

Kuntoutussäätiö toteutti järjestöille suunnatun koulutuksen nuorten ja aikuisten oppimisvaikeuksista, jossa Kuntoutussäätiön oppimisvaikeuksien asiantuntijat kertoivat tutkimuksen ja kehittämishankkeiden viimeaikaisia kuulumisia lukivaikeudesta ja muista kehityksellisistä oppimisvaikeuksista. Yhteiskehittämisen työpajassa pohdittiin, mitä pitäisi tapahtua, jotta oppimisvaikeuksista ei aiheutuisi enää nykyisen kaltaista haittaa vuonna 2025.
LueTutkijablogi - 22.11.2016
HELMI-hankkeesta uusia välineitä ja toimintamalleja opiskelijoiden ohjaukseen

HELMI-hankkeen tavoitteena on tehostaa ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien, erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuksen läpäisyä. Ohjauksen tehostamiseksi HELMI-hankkeessa kehitetään POINT-niminen arviointimenetelmä ja ohjauksen toimintamalli opiskelijaa ohjaavalle henkilöstölle. POINT-menetelmän avulla kartoitetaan opiskelijan psykososiaalisen hyvinvoinnin osa-alueita, kuten elämän- ja arjen hallintaan, opiskelumotivaatioon ja -sitoutumiseen, mielialaan sekä itsetuntoon liittyviä asioita. Arviointimenetelmän kehittämisestä ja tutkimusosuudesta vastaa Kuntoutussäätiö.
LueLueTutkijablogi - 31.10.2016
Oikea-aikainen ja tehokas AVH-kuntoutus kannattaa
Oikea-aikaisen ja tehokkaan AVH-kuntoutuksen tiedetään vähentävän kustannuksia merkittävästi. Kuntoutuksen saatavuudessa on alueellisia eroja ja tilanne pääkaupunkiseudulla ja työikäisten keskuudessa on verrattain hyvä. Kuntoutustarve tulee todennäköisesti kasvamaan väestön ikääntyessä, työurien pidentyessä ja työn kognitiivisten vaatimusten lisääntyessä.
Tutkijablogi - 04.10.2016
Mitä nuorten ja aikuisten lukivaikeudesta tiedetään?

Lukivaikeuden tutkimuksessa on tehty suuria harppauksia, mutta paljon on vielä tutkittavaa. Aivojen toiminta on monelta osin mysteeri, ja erityisopetuksen ja kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkimukselle on tarvetta. Erityisesti nuorten ja aikuisten kohdalla tarvitaan lisää tutkimusta.
LueTutkijablogi - 28.09.2016
Luontolähtöiset menetelmät – paljastettu salaisuus?

Tieteellinen evidenssi esimerkiksi puutarhanhoidon ja ruoan kasvatuksen terveyshyödyistä on enimmäkseen viitteellistä, mutta kasvussa. Luonnossa, viheralueilla ja ulkoilmassa oleskelun terveyshyödyistä ollaan kuitenkin jo melko varmoja.
LueTutkijablogi - 20.09.2016
Uusia menetelmiä nuorten mielenterveyden ja oppimisen ongelmien tunnistamiseen ja tukeen

Mielenterveyden ongelmat ja oppimisen vaikeudet vaikeuttavat nuorten opintoihin hakeutumista, niissä edistymistä sekä työelämään pääsyä. Nykyisessä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa myös nuorten tarpeet ja toimintatavat muuttuvat. On tarpeen löytää uusia tapoja tunnistaa vaikeuksia kokevia nuoria sekä tarjota heille motivoivia, nykyaikaan soveltuvia tukimuotoja.
Lue