Asukaskysely antoi konkreettisia ehdotuksia Malminkartanon kehittämiseksi
Malminkartanon alueen asukkaat toivovat lähialueelleen avoimia työtiloja ja erilaisia, houkuttelevia palveluita. Asukkaiden toiveita kartoitettiin Kuntoutussäätiön tekemällä kyselyllä, joka toteutettiin kesän ja kuluvan syksyn aikana Malminkartanon asukkaille.
Kuntoutussäätiö on osallistunut Malminkartanon alueen yhteistyöhön vuodesta 2016. Alueelliseen yhteistyöhön lähdettiin mukaan monestakin syystä. Päällimmäisenä tavoitteenamme oli tulla tutuksi alueen asukkaille ja madaltaa kynnystä tulla tutustumaan taloomme ja sen monipuolisiin palveluihin. Kuntoutuspalveluiden lisäksi Kuntoutussäätiöltä löytyy mm. Lounaskahvila Muoto, jossa voi nauttia edullista lounasta. Meiltä löytyy myös avoin työtila, johon kuka tahansa saa tulla työskentelemään kello 16 asti.
Monet kyselyyn vastanneista antoivat hyviä, konkreettisia ehdotuksia mitä alueelle kaivattaisiin. Noin 60% vastanneista oli sitä mieltä, ettei Malminkartanosta löydy heidän kannaltaan mielekästä tekemistä. Miltei 60% vastaajista oli myös sitä mieltä, ettei tapahtumista tiedoteta tarpeeksi.
Kysyimme mm. kiinnostusta osallistua erilaisiin toimintoihin, mikäli niitä järjestettäisiin alueella. Selvästi eniten toivottiin avointa työtilaa, kahvilaa, ilmaisia luentoja erilaisista terveysaiheista ja elokuva- ja dokumenttielokuvaesityksiä. Monet toivoivat myös vertaistoimintaa, kuten käsityökerhoa ja ohjattua liikuntaa. Nämä ovat kaikki toteutettavissa olevia toimintoja, joista tosin osaan tarvittaisiin tekijöiksi vapaaehtoisia vetäjiä.
Osa toiveista liittyi puolestaan alueen viihtyisyyden, kaupallisten- tai julkistenpalveluiden parantamiseen, joihin Kuntoutussäätiö ei yleishyödyllisenä toimijana voi vaikuttaa muulla tavoin, kuin kertomalla kyselyn tuloksista eteenpäin.
Monet toiveista oli kuitenkin toteutettavissa tai toimintoja, joita jo järjestetään Kuntoutussäätiöllä mikä kertoo siitä, että emme ole täysin onnistuneet tiedottamaan palveluistamme ja toiminnoistamme. Kahvila Muoto on kaikille avoin ja sieltä voi ostaa lounaan ja kahvin lisäksi pientä purtavaa. Muoto-kahvilassa pyörii tällä hetkellä myös Onnellisuuspipo -kampanja. Muoto-kahvilaan voi tulla tekemään onnellisuuspipoja lahjoitetuista langoista. Kahvilastamme voit myös ostaa valmiin pipon. Kampanjassa kerätyt varat lahjoitetaan kokonaisuudessaan kiusaamisen vastaiseen työhön.
Kuntoutussäätiöllä on myös kaikille avoin työtila: ”Tulevaisuuskioski”. Tila ei ole varattavissa juuri siitä syystä, että kuka tahansa voi sitä hyödyntää mahdollisimman helposti ja vaivattomasti. Useimpina päivinä Kuntoutussäätiön digipaja toimii tilassa klo 10-14, mutta tämä ei estä muita käyttämästä tilaa. Suosittelemme, että tuot oman koneen tullessasi, vaikkakin tilassa on kaksi tietokonetta yleisessä käytössä.
Kino Kunto on Kuntoutussäätiön dokumentti- ja lyhytelokuviin keskittyvä elokuvakerho. Pyrimme valitsemaan ohjelmistoomme ajankohtaisia tuotoksia ja usein näytöksiin on saatu mukaan tekijöitä, jotka ovat kertoneet hieman teoksistaan ja yleisö on voinut esittää halutessaan kysymyksiä suoraan tekijöille.
Oppimiseen liittyvistä kysymyksistä on järjestetty oppimiskahviloita ja vastaavaa toimintaa tullaan tekemään jatkossakin. Yleisöluentoja tullaan myös järjestämään erilaisista terveyteen liittyvistä aiheista ensi kevään aikana.
Kuntoutussäätiö tarjoaa mahdollisuuden käynnistää vertaistoimintaa. Yhdessä oppiminen, liikunta, kädentaitojen vahvistaminen ja kaikki muu mitä voi tehdä ryhmässä ovat toimintaa, joita Kuntoutussäätiö haluaa tukea. Esimerkkinä käynnissä olevasta vertaistoiminnasta voidaan mainita Pilates -ryhmä, joka kokoontuu Kuntoutussäätiön liikuntasalissa torstaisin kello 16.15-17.00. Tämä kuntokaveri -toiminta perustuu vapaaehtoisiin osallistujamaksuihin, mutta tunneille voi osallistua ilmaiseksi.
Vertaisohjaajia etsitään koko ajan. Mikäli haluaisit aloittaa vapaaehtoisiin maksuihin perustuvan vertaistoimintaryhmän vetämisen, voit ottaa yhteyttä vertaistoimintaa koordinoivaan Maari Parkkiseen (maari.parkkinen@kuntoutussaatio.fi).
Asukaskyselyyn tuli yhteensä 67 vastausta ja kiitämmekin lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita. Pyrimme huomioimaan asukkaiden esille tuomia asioita, kun jatkossa suunnittelemme toimintaamme. Tulevista tapahtumista näet tietoa Kuntoutussäätiön internet– ja Facebook -sivuilta. Kino Kunnon Facebook -sivulta näet tulevaa dokumentti- ja elokuvaohjelmistoamme. Olemme aktiivisia myös Twitterissä, joten kannattaa seurata Kuntoutussäätiötä sielläkin!

Jaa sivu!