Suoraan sisältöön

Innostusta ravintola- ja elämyspajalta

Muoto-ravintolassa toimii Ravintola- ja elämyspaja. Pajalaiset valmistavat päivittäin lounasta Kuntoutussäätiön henkilökunnalle, kuntoutujille ja Malminkartanon asukkaille.

Ravintolassa työskentelee tällä hetkellä kahdeksan pajalaista kolmen ammattilaisen johdolla. Pajalla jokainen osallistuu kaikkiin töihin. Keittiössä pilkotaan salaattia, leivotaan leipää, valmistetaan kasvisruokaa. Salin puolella täytetään ruokaa ja astioita linjastoon sekä ennen lounasta että sen aikana. Myös tiskaaminen sekä salin ja keittiön siivoaminen kuuluvat päivän rutiineihin. Pyykkiäkin pestään. Pajalaiset työskentelevät eri viikonpäivinä ja kolmessa eri vuorossa kello 8 ja 14 välillä. Ravintolassa voi työskennellä noin 15 pajalaista kerrallaan. Mukaan mahtuu lisää osallistujia.

Paja tuottaa nimensä mukaisesti myös elämyksiä, kuten erilaisia tapahtumia. Heinäkuussa kuntoutujille järjestettiin grillijuhlat Kuntoutussäätiön pihalla. Pajan elämystoiminta on juuri käynnistynyt ja muotoutuu vielä pajalaisten ja yhteisön ideoiden pohjalta. Tulevaisuudessa voidaan järjestää esimerkiksi teemaviikkoja, joissa tutustutaan erilaisiin ruokakulttuureihin.

Oppiminen ja vastuu innostavat

Pajassa todella tehdään työtä eikä lorvita. Pajalaiset oppivat millaista keittiöalalla oikeasti on: raskasta, kiireistä ja meluisaa, ja yllättävän sosiaalista. Ruokaa ei tehdä yksin vaan yhdessä. Salissakin ollaan paljon asiakkaiden kanssa tekemisissä ja heiltä saatu kiitos piristää ja motivoi.

Yhdellä pajalaisista on jo tutkinto alalta. Hän kertoi, että alkuun antoisinta pajassa oli saada jälleen säännöllisyyttä elämään. Kokeilujen kesässä hän pääsi hyödyntämään osaamistaan ja taitojaan, se oli innostavaa!

Ammattibarometrin mukaan alalla on paljon työpaikkoja tarjolla myös tulevaisuudessa, joten pajalta saadusta kokemuksesta on varmasti hyötyä. Yksi pajalaisista on uusi alalla ja on oppinut paljon. Hän aloitti 12 työtunnilla viikossa, halusi jatkaa ja tekee nyt jo 30 tuntia viikossa työkokeiluna.

”Ajattelin lähteä tälle alalle, avoimia työpaikkoja on paljon.” -Pajalainen
”Nyt odotan innolla, että pääsen pian leipomaan itse leipää!” -Pajalainen

Teksti

Digipajalaiset

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Sisältö päivitetty 12.10.2017

Jaa sivu!

Simple Share Buttons