Muodostetaan yhteinen olohuone
Malminkartanon lämminhenkiseen ja rentoon kahvila-ravintola Muotoon kaikki ovat tervetulleita lounastamaan, kahvittelemaan ja viettämään aikaa ikään tai kokoon katsomatta.

Olen Savonlinnasta kotoisin oleva keittiöalan ammattilainen, joka nauttii omien luovien ideoidensa kokeilemista ja ihmisten yhteen tuomisesta herkullisen ruuan avulla. Kokemusta alalta on kertynyt jo paljonkin ja esimerkiksi isot keittiöt sekä linjastoruokailu ovat tulleet tutuiksi, mutta se maailma ei ollut minua varten.
Sen sijaan kahvila-ravintola Muoto ja sen tarjoamat mahdollisuudet omien ideoitteni testaamiseen ja luovien ratkaisujen tekemiseen kuulostivat todella houkuttelevilta. Vaikka muutto pääkaupunkiseudulle ja tuttujen jättäminen Savonlinnaan saikin minut jännittyneeksi, niin tartuin avoimeen kahvilamestarin paikkaan ja olen nauttinut työstäni suunnattomasti. Alusta saakka ilmapiiri on ollut kannustava ja on ollut ihana huomata, kuinka paljon olen ansainnut luottamusta.
Yhteinen olohuone on mielestäni kuvaavin sana sille, että mitä toivon asiakkaidemme kokevan, kun he asioivat luonamme. Tarkoitus on luoda lämmin ja rento kahvilailmapiiri, jonne voi tulla ystävän kanssa kahville, lukemaan kirjaa tai vaikkapa tekemään töitä kahvikupposen ääressä. Järjestämme myös erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi kiusaamisen vastaista #onnellisuuspipo -kampanjaa varten meillä on tällä hetkellä rento keinutuolinurkkaus, jossa on mahdollista neuloa omia juttujaan tai osallistua #onnellisuuspipon tekemiseen.

Minä ja henkilökunta toivomme, että Muoto toisi yhteen Malminkartano-Kannelmäki alueiden asukkaat ja että se tarjoaa hyvän alustan erilaisille matalankynnyksen tapahtumille. Haluamme luoda asiakkaillemme ja lähialueemme asukkaille elämyksiä, siksi meille voi aina tulla kertomaan, jos toiveissa olisi jokin tietynlainen toiminta tai tapahtuma!
Kahvila-ravintola Muoto on osa Kuntoutussäätiön 100 kuntoutusratkaisua -kampanjaa #KS100 ja se tarjoaa joustavia sekä monipuolisia mahdollisuuksia työelämän ulkopuolella oleville ihmisille osaamisen ja kyvykkyyksien vahvistamiseen siten, että he pystyvät jatkossa hankkimaan toimeentulonsa tai osan siitä työtä tekemällä.
Muoto sijaitsee Helsingin Malminkartanossa osoitteessa Pakarituvantie 4 Kuntoutusäätiön tiloissa. Tarjolla on joka arkipäivä aamupuuroa kello 7.30-9.30, lounasta kello 11.15-13.00. Pikkusyötävää, kahvia ja teetä on myynnissä koko aukioloajan 7.30-14.00.
Nuoret, vanhat, lapsiperheet, uraihmiset: Tervetuloa nauttimaan ja kokemaan Ravintola Muotoon!
Syysterveisin,
Jaa sivu!