Suoraan sisältöön

Ota haltuun haastavat vuorovaikutustilanteet – tule koulutukseemme 6.10.

Haastavat vuorovaikutustilanteet esimiestyössä 6.10.2017

Työn luonne on muuttunut ja työssä kuin työssä vuorovaikutustaitojen vaatimus kasvaa. Kun tehdään enemmän projektimaista työtä, on tärkeä, että saadaan osat pelaamaan yhteen ja paloista muodostuu sujuva kokonaisuus. Yhä enemmän tehdään myös asiakastyötä, joka edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutus on taitolaji, jota voi oppia ja vahvistaa. Yhteistyön sujuvuus tuo sekä tuottavuutta yrityksille että hyvinvointia työntekijöille.

Koulutuksessa käsitellään osallistujien omien kokemusten kautta, valmennuksellisin menetelmin, konkreettisia tapauksia, joissa vuorovaikutus on koettu hankalaksi. Hankaluus voi olla työntekijän ja asiakkaan välinen, kahden työntekijän välinen, esimiehen ja työntekijän välillä työryhmässä ilmenevä. Koulutuksessa opitaan vuorovaikutuksen perustaitojen hienosäätöä kuten kuuntelemista, itsensä ilmaisua ja palautteen antamista onnistumisen edellytykset täyttävällä tavalla. Lisäksi opitaan erilaisuuden ymmärtämistä, tunteiden adekvaattia ilmaisua ja erimielisyyksien sovittelua. Valmennuksessa opit toimivia keinoja vaikeiden asioiden puheeksi ottamiseen.

Kouluttajat: Psykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja, psykodraamaohjaaja Leena Tarkiainen, Kuntoutussäätiö ja toiminnallisen ryhmätyön ohjaaja, työyhteisökouluttaja ja -sovittelija Jukka Salomäki.

Koulutus on räätälöitävissä myös erilaisille asiakasryhmille: työyhteisöille, asiakastyötä tekeville ja esimiehille.

Ilmoittautuminen päättyy 22.9.2017

 


Sisältö päivitetty 16.04.2021

Jaa sivu!

Simple Share Buttons