Kyky kuunnella ja väärässä olemisen taito – yhdessä kehittäminen vaatii tutkijalta heittäytymistä

Hyvässä kehitystyössä hyödynnetään sekä asiantuntijuutta että kokemustietoa. Yhdessä työskentely sitouttaa, tuo ilmi potentiaalisia sudenkuoppia ja on jo samalla tiedon ja kehitystyön jalkauttamista. Yksi tapa hyödyntää kokemustietoa on ottaa asiakkaat mukaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.

Asiantuntijoiden ja asiakkaiden tavoitteellinen yhdessä työskentely on kuitenkin yhtä haastavaa kuin varsinainen kehitystyö. Yhdessä kehittäminen on työskentelytapana uudenlainen, ja selkeät säännöt tai toimintamallit puuttuvat.

Hämmennystä saattaa aiheuttaa esimerkiksi kehittämistoiminnassa mukana olevien toimiminen samanaikaisesti eri rooleissa ja tehtävissä. Kehittämisessä mukana olevat asiakkaat määritellään sekä toimijoiksi että toiminnan kohteiksi asiantuntijoiden toimesta. Tällöin syntyy väistämättä epäselviä valta-asetelmia, joilla voi olla myös negatiivisia vaikutuksia asiakkaiden osallisuuden kokemuksille. Siksi on tärkeää tiedostaa tämän valta-asetelman haasteet sekä alla olevat seikat, jotka huomioon ottamalla voidaan päästä kohti eettisempää ja vaikuttavampaa kehittämistyötä. Nämä huomiot ovat syntyneet yhdessä kehittämisen arjessa, osana oppimisprosesseja.

1. Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen edellyttää keskinäistä luottamusta

Monet palvelut ovat interventioita, jotka edustavat vain pientä hetkeä ihmisen elämässä. Silti tähän pieneen hetkeen on intervention vaikuttavuuden nimissä kyettävä kiteyttämään olennaiset osat asiakkaan menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta, kokemuksia sekä tunteita. Näin toiminta tulee osaksi asiakkaan arjen todellisuutta ja uuden oppimista.

Tämä kaikki edellyttää nopeasti syntyvää keskinäistä luottamusta, jonka varassa kokemuksia ja tunteita voidaan jakaa. Luottamuksen myötä tutkija voidaan hyväksyä osaksi tätä pientä hetkeä asiakkaan elämässä. Luottamuksen synnyttämiseksi myös tutkijalta vaaditaan avoimuutta, oman persoonan mukaan tuomista ja heittäytymiskykyä, ei vain asiakkaalta.

2. Kokemustiedon hyödyntäminen edellyttää vuorovaikutusta ja reagointia

Tyypillisesti kehittämistyössä panostetaan ennalta määritettyjen toimenpiteiden läpiviemiseen. Vaikka tulokset olisivat positiivisia tai ihminen viihtyisi hyvin, ei pelkkä läsnäolo tarkoita, että prosessi on ollut osallistava tai voimaannuttava. Vuorovaikutus ja reagointi erilaisiin yllättäviinkin tilanteisiin ovat osallisuuden ja voimaantumisen kokemuksen synnyttämisessä ensisijaisen tärkeitä.

On turvallista sulkeutua tuttujen työkavereiden ja yhteistyöverkostojen kanssa kokoushuoneen ovien taakse ja suunnitella, miten muiden kokemusta esimerkiksi merkityksellisyydestä ja yhteisöllisyydestä voitaisiin parhaiten edistää. Tarkoitus on hyvä, mutta päteekö se varmasti myös kokoushuoneen ulkopuolisessa todellisuudessa?

Yhdessä kehittäminen tarkoittaa, että jo ideointivaiheessa lähdetään ulos. Tai kutsutaan ajatellut osallistujat sisälle. Toisaalta se tarkoittaa, että osallistujia kuunnellaan ja kritiikkiin ja kehittämisehdotuksiin reagoidaan. Jos mikään ei muutu, ei kyse ole yhdessä kehittämisestä. Se on toisinaan raskasta, koska joskus on myönnettävä ääneen, että vielä ei ihan tiedetä mitä on järkevää tehdä. Tämä vaatii jatkuvaa väärässä olemisen taitoa. Tärkeintä on kyseenalaistaa ensin itsensä.

3. Sanat merkitsevät eri asioita eri ihmisille

Mitä tulee mieleen sanasta haastattelu? Tutkijalle se tuo mieleen tiedonkeruun, mutta jollekin toiselle kuulustelun. Entä syrjäytynyt? Kehittäjälle se voi kuulostaa hyvältä nimitykseltä kohderyhmälle, mutta harva potentiaalinen osallistuja vielä ymmärtää siitä, olisiko toiminnassa mitään hänelle. Vaikka jokin termi kuulostaa omaan korvaan hyvältä, kannattaa teksteihin todella kiinnittää huomiota.

Hyvä nyrkkisääntö on, että kaikki kehittämistyön kannalta tärkeät käsitteet tulee avata. Näin voidaan varmistaa, että puhutaan samasta asiasta. Osa termeistä ja niiden ymmärrettävyydestä kannattaa myös varmistaa muilta kehittämistyöhön osallistuvilta. Jos termi aiheuttaa epäselvyyksiä, kannattaa sitä tarkentaa. Esimerkiksi pahalta kalskahtavan haastattelun voi täsmentää tarkoittavan rentoa keskusteluhetkeä. Käsitteiden määrittely ei ole yhdentekevää, sillä yhteisen kielen avulla voidaan jäsentää ja sanoittaa kehittämistoiminnan merkityksiä yhdessä. Samalla voidaan purkaa valta-asetelmia, joita epätasainen tiedon jakautuminen osaltaan ylläpitää, esimerkiksi vaikeaselkoisten käsitteiden käytön seurauksena.

4. Kehittämistyö tulee näkyväksi avoimen dokumentoinnin kautta – siihen kuuluvat myös epäonnistumiset

Kehittämistyössä jää varmasti aina paljon erilaisia oivalluksia ja muillekin hyödyllisiä oppeja pimentoon puutteellisen toiminnan dokumentoinnin vuoksi. Reitti ideasta hyvään toteutukseen katkeaa, jos toimintaa ja ajatuksia sen taustalla ei kirjata säännöllisesti ylös. Kertaalleen tehtyjä virheitä ei kannata toistaa – toisaalta virheitä ei kannata myöskään pelätä. Myöskään pyörää ei kannata keksiä uudelleen, vaan suunnata energia niihin tarpeisiin, joihin ei ole vielä kyetty vastaamaan.

Vain rehellisen dokumentoinnin avulla voidaan osoittaa kehittämistoiminnan luotettavuutta ja kykyä kehittyä. Kehittämistyössä ei ole kyse pelkästään onnistumisista, vaan myös epäonnistumisten kautta syntyvästä yhdessä oppimisesta ja oivalluksista.

Tässä kirjoituksessa tarkastelimme yhdessä kehittämistä “Tapatuunaus – Työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien alkoholinkäytön yhteisölähtöinen vähentäminen” ja “Vaikuttavaa tukea nuorten elämän poluilla” -hankkeiden valossa. Molemmat hankkeet ovat STM:n terveyden edistämisen määrärahoilla rahoitettuja, joissa kehittämistyölle viitekehyksen antaa pitkälti reflektiivinen prosessimainen toiminta, jossa kehitettävää asiaa kokeillaan aidossa toimintaympäristössä ja arvioidaan analyyttisesti sekä reagoidaan käytännön toiminnan ja reflektion välisiin jännitteisiin. Näiden hankkeiden kehittämistoiminnassa on käytetty lähteenä mm. Toikon ja Rantasen (2009) teosta Tutkimuksellinen kehittämistoiminta.