100 kuntoutusratkaisuamme koko Suomen käyttöön!
Kuntoutuksen mannerlaatat ovat liikkeessä. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän rakenteet mullistuvat. Palveluiden järjestämisen vastuut ja roolit menevät uusiksi.
Isojen järjestelmäuudistusten rinnalla elää koko ajan pienempi kehittämisen kulttuuri. Pienessä kehityskulttuurissa tavoitellaan koko ajan parempaa, vaikuttavampaa ja enemmän hyvää asiakaskokemusta tuottavaa. Siinä uudistetaan toimintatapoja, johtamista, prosesseja, tuotteita ja palveluita.
Kuntoutussäätiö on koko 72-vuotisen historiansa ajan ollut edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Digitaalisen insinööritalon Nitorin toimitusjohtaja Matti Vilmi toteaa Talouselämä-lehdessä toukokuussa 2017, että pitää olla tulenkantaja ja valonnäyttäjä ja sopeutua henkisesti siihen rooliin, että pystyy näyttämään, mihin suuntaan mennään.
”Vain tekemällä Suomi muuttuu paremmaksi.”
Kuntoutussäätiön ainutlaatuisuus perustuu kykyyn yhdistellä korkeatasoista tutkimusta konkreettiseen palvelutyöhön. Siksi visiomme on Living Lab – uusien palvelukonseptien rakentaja ja välittäjä. Kaiken mitä teemme, teemme avoimesti osaamistamme jakaen.
Kuntoutussäätiön olemassaolon oikeus on vaikuttaa yhteiskunnassa ja yhteiskuntaan. Toteutamme tätä tehtävää haastavassa elämäntilanteessa olevien työhön kuntoutumiseksi ja työllistymisedellytyksien paranemiseksi.
Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista (Mike Dooley). Tämän vuoksi me kokosimme Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi 100 kuntoutusratkaisua yhteen. Tähän julkaisuun on koottu läpileikkaus ratkaisuja, joiden kehittämisessä Kuntoutussäätiöllä on ollut tärkeä rooli. Julkaisussa on esitelty myös ne kuntoutusratkaisut, jotka kuntoutuja-asiakkaamme ovat arvioineet kaikkein parhaiksi.
100 kuntoutusratkaisua on tarkoitettu koko Suomen hyväksi ja vapaasti käytettäväksi. Vain tekemisellä ja joksikin tulemisella voidaan muuttaa maailmaa. Paremmaksi.

Jaa sivu!