Suoraan sisältöön

Ammattilaisille suunnattu kysely oppimisen ja mielenterveyden ongelmista (KOMO) julkaistu

Kuntoutussäätiön NUTTU-hankkeessa kehitetty KOMO-kysely on samanaikaisesti oppimisvaikeuksia ja mielenterveysongelmia kartoittava seulontamenetelmä pääasiassa ammattilaisten käyttöön.

”Kysely voi helpottaa ongelmien tuomista keskusteluun ja nostaa esiin jatkoselvitystarpeita. Sen avulla voidaan tunnistaa henkilöitä, joiden kokemat vaikeudet ovat aiemmin saattaneet jäädä tunnistamatta”, Kuntoutussäätiön psykologitutkija Johanna Stenberg sanoo.

Kyselyn perusteella ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöksiä kognitiivisen erityisvaikeuden tai psyykkisen häiriön esiintymisestä.

Kysely ohjeistuksineen löytyy tästä linkistä. >>

Syksyllä 2017 tullaan järjestämään koulutustilaisuuksia menetelmän käytöstä ja tähänastisista kokemuksista.


KOMO on kehitetty NUTTU – Nuoret tuella työelämään (2014–2017) -hankkeessa, jonka rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) osana Paikka auki – Nuoret työelämään -kehittämisohjelmaa.


Sisältö päivitetty 01.06.2017

Jaa sivu!

Simple Share Buttons