Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta?

Osallisuus hahmottuu 2010-luvun politiikka- ja hyvinvointiohjelmissa samanaikaisesti sekä (arvo)tavoitteeksi että keinoksi lisätä ja edistää yhteiskunnan tasa-arvoa ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Usein lähtöoletuksena on, että osallisuutta lisäämällä kasvatetaan yksilötason hyvinvointia, mikä puolestaan heijastuu yhteiskuntaan sosiaalisena kestävyytenä, eheytenä sekä luottamuksen lisääntymisenä. Osallisuus on kuitenkin eräänlainen kattomääritelmä, joka kerää alleen hyvin erilaisia lähestymistapoja ja näkökulmia käsitteineen. Puheenvuoron tavoitteena on tiivis osallisuuden käsitteellinen ja teoreettinen tarkastelu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Helka Raivio avaa Kuntoutuspäivillä 9.6. pidettävän Liikunnalla lisää toimintakykyä ja osallisuutta -työryhmän. Hän on tarkastellut osallisuutta kolmen tasavahvan ulottuvuuden rakentuvana prosessina, jossa osallisuuden katsotaan edellyttävän, että 1) ihmisellä on käytössään riittävät aineelliset resurssit (HAVING), 2) hän on omaa elämäänsä koskevassa päätöksenteossa toimijana (ACTING) ja 3) hänellä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita (BELONGING).

Nämä osallisuuden ulottuvuudet asettuvat lähelle sosiologi Erik Allardtin (1976) jäsennystä hyvinvoinnin ulottuvuuksista, joka on hänen näkemyksensä taustalla.

Kuntoutuspäivien Liikunnalla lisää toimintakykyä ja osallisuutta -työryhmässä tarkastellaan erityisryhmien tavoittamista liikunnan näkökulmasta: kuinka osallisuutta tuetaan ja kuinka alueellisesti verkostoidutaan. Lisäksi kuullaan, minkälaisia soveltavan liikunnan käytäntöjä on olemassa ja miten niitä on levitetty.