Suoraan sisältöön

Kuntoutussäätiö kehittää yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamista

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja työn tuloksellisuuden osoittaminen on Suomessa ja maailmalla ajankohtainen ja laajalti kiinnostava aihe. Tänään julkaistu ARVO-liiton koordinoima Hyvän mitta -hanke ryhtyy kunnianhimoisesti selvittämään, kuinka paljon positiivisia vaikutuksia erilaiset yhteiskunnalliset organisaatiot todellisuudessa saavat aikaan Suomessa.

Hankkeeseen on valittu mukaan monipuolinen joukko yhteiskunnallisia haasteita ratkovia toimijoita. Kuntoutussäätiö toteuttaa Hyvän mitta -hankkeessa vaikuttavuuden arvioinnin Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry:n Vertaisresepti-kehittämishankkeesta. Vertaisresepti-hankkeen tavoitteena on juurruttaa potilasjärjestöjen osaaminen osaksi potilaan hoitoketjua ja julkisen terveydenhuollon rakenteita. Kuntoutussäätiön vaikuttavuuden arvioinnin konseptissa tarkastellaan vaikutuksia tuottavia mekanismeja, toimintaympäristöä sekä kontekstitekijöitä.

Yhteiskunnallista vaikuttavuutta voidaan mitata eri menetelmin, mutta maailmanlaajuisesti hyväksyttyä standardoitua mittaustapaa ei ole. Hyvän mitta -hankkeessa kehitetäänkin yhteiskunnallisia vaikutuksia mittaavia työkaluja, jotka hankkeen päätyttyä ovat kaikkien yhteiskunnan ongelmia ratkovien organisaatioiden käytössä. Hankkeen selvitystyö kestää huhtikuuhun 2017.

Hankkeen päärahoittaja on Me-säätiö ja muita kumppaneita ovat Sitra, Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoja

EJY ry:n Vertaisresepti-kehittämishankkeen arviointi:
Riikka Shemeikka, tutkimuksesta vastaava johtaja, Kuntoutussäätiö, p. 044 781 3102

Hyvän mitta -hankekokonaisuus:
Ulla Nord, toimitusjohtaja, Me-säätiö, p. 050 578 1259
Kimmo J. Lipponen, toimitusjohtaja, ARVO-liitto, p. 040 758 7247

 

Hyvän mitta -hankkeen tiedote ARVO-liiton sivuilla. >>


Sisältö päivitetty 26.09.2016

Jaa sivu!

Simple Share Buttons