SPIRAL-lautapelin maksuttomat koulutukset käynnistyvät – ilmoittaudu mukaan!
Kuntoutustyöntekijöiden on mahdollista perehtyä menetelmän käyttöön maksuttomissa koulutuksissa keväällä 2016 Helsingissä, Kuopiossa, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Katso tarkemmat tiedot ja ilmoittaudu mukaan SPIRALin verkkosivuilta.
SPIRALin pelaaminen kannustaa kuntoutujaa arvioimaan omaa toimintakykyään ja löytämään itselleen realistisia ja tärkeitä tavoitteita. Menetelmän avulla voidaan pohjustaa esimerkiksi GAS-tavoitteenasettelua (Goal Attainment Scaling) vuorovaikutuksellisesti. Pelimuotoinen työkalu myös helpottaa pitkästyttäviksi tai hankaliksi koettujen asioiden käsittelyä. SPIRAL-lautapelin sisällöt pohjautuvat kansainväliseen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitusjärjestelmään (ICF).
SPIRAL-menetelmä on kehitetty Kelan rahoittamassa Tulevaisuus pelissä -hankkeessa. Kuntoutussäätiö on toteuttanut hankkeen yhteistyössä Lempäälän kunnan psykiatrian yksikön ja MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön kanssa. Kuntoutujat ja kuntoutustyöntekijät osallistuivat aktiivisesti menetelmän kehittämistyöhön.
SPIRAL-pelistä on kaksi erillistä versiota, yksi aikuisille mielenterveyskuntoutujille ja toinen autismin kirjon nuorille. Menetelmän käyttöön tarvittavat materiaalit voi maksutta ladata ja tulostaa osoitteesta www.kuntoutussaatio.fi/spiral. Peliin voi tutustua myös koulutusvideoiden kautta, jotka löytyvät HUS:n ylläpitämän Mielenterveystalo.fi-palvelun ammattilaisten osiosta.
Lisätiedot: johanna.stenberg(at)kuntoutussaatio.fi
Jaa sivu!