Suoraan sisältöön

Viemme Suomen kuntoutusjärjestelmän uuteen aikaan

Työikäisten kuntoutuksen uudistuvan mallin lopettaminen hallitusohjelmassa, ennen kuin se ehti edes käynnistyä, viimeisteli veteraanikuntoutuksen kevenemisen aiheuttaman ahdingon. Monissa kuntoutussektorin organisaatioissa tutkimuslaitokset mukaan lukien on ryhdytty säästämään ja ajamaan alas toimintoja.

Muuttuvassa maailmassa ja työelämässä myös kuntoutusjärjestelmän on muututtava. Kuntoutussäätiö on päättänyt uida vastavirtaan. Henkilöstövähennysten sijaan Kuntoutussäätiö vahvistaa organisaatiotaan ja osaamistaan. Avasimme kutsun tulla mukaan monimuotoiseen työhön Kuntoutuksen Living Labiin tuomaan oma osaaminen ja innovaatiot rakentamaan uutta kuntoutusjärjestelmää.

Yli 160 kuntoutuksen huippuammattilaista on jo ilmoittautunut mukaan. Noin kymmenen heistä alkaa pian rakentaa Suomen uutta menestystä Kuntoutussäätiön vakituisissa työsuhteissa.

Emme sulje osaamistamme. Avaamme uusia vuorovaikutuksen kenttiä ja kutsumme mukaan toimijoita. Tamora Oy tarjoaa kehittämisalustan, jolle eri kuntoutusalan yritykset ja muut toimijat laittavat kolmekymmentä kehittäjäänsä palvelukehittämisoppiin. Uudistamme kuntoutusjärjestelmän prosesseja kokeillen ja käytäntöön vieden. Ne muodostavat uuden kuntoutusjärjestelmän ytimen.

Rakennamme Kuntoutussäätiössä uuden työn kiihdyttämöt catering- ja elämyspalveluiden sekä puhtauden ympärille. Kokeilemme niissä kymmeniä teknologisia applikaatiota ja tarjoamme kuntoutuja-asiakkaillemme coachingia ajasta ja paikasta riippumatta. Hyödynnämme kaupunkiympäristöä kuntouttavana ympäristönä.

Tänään luottamus tulevaisuuteen on erittäin vahva. Uskomaton määrä ammattilaisia on toteuttamassa juuri sitä, mitä Suomen kilpailukyky tarvitsee. Toimivaa kuntoutusjärjestelmää. Tästä riittää työtä ja tekemistä meille kaikille.

Soile Kuitunen
Valtiotieteiden tohtori, toimitusjohtaja, Kuntoutussäätiö
p. 044 781 3117
soile.kuitunen@kuntoutussaatio.fi


Sisältö päivitetty 12.04.2021

Jaa sivu!

Simple Share Buttons