Kuntoutussäätiön tutkija Ulla Buchertin ajankohtainen väitöstutkimus kiinnosti
Vastaväittäjänä toimi professori emerita Leena Eräsaari Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Ilkka Arminen. Ajankohtaista väitöstä saapui seuraamaan täysi salillinen kuulijoita.
Toisaalta ammattilaiset tulevat kuitenkin jakaneeksi hyvinvointipalvelujen järjestelmän maahanmuuttajuutta ja ei-maahanmuuttajuutta koskevaan osaan. ”Jako tavallaan vapauttaa jälkimmäisen tarpeesta mukautua maahanmuuton myötä lisääntyneeseen moninaisuuteen, tuottaa maahanmuuttajuuteen liitettäville asiakkaille stigmoja ja toiseutta sekä saa aikaan palvelujärjestelmään umpikujia”, väitöksessä todetaan.
”Ei ole tarpeen nimetä asiakkaita, ammatillista työtä ja palveluja maahanmuuttajuuteen liittyviksi, vaikka julkisten hyvinvointipalvelujen onkin kyettävä mukautumaan nykyistä paremmin maahanmuuton myötä lisääntyneeseen monimuotoisuuteen ja kohtelemaan asiakkaitaan yhdenvertaisesti.”
Jaa sivu!