Kuntoutussäätiö perustaa osatyökykyisten tueksi verkkopalvelun
Osatyökykyisten työllistämiseen liittyvää tietoa on, mutta se on hajallaan. Työpaikoilla ei aina tiedetä, miten osatyökykyisiä voidaan rekrytoida ja tukea. Eivätkä osatyökykyisetkään ole aina kovin hyvin selvillä omista mahdollisuuksistaan.
Kuntoutussäätiö vastaa tarpeeseen perustamalla osatyökykyisyystiedon kokoavan Osku-verkkopalvelun. Hanketta rahoittaa sosiaali-ja terveysministeriö.
”Tarve koota osatyökykyisyyttä koskeva tieto yhden palvelun alle on selvästi olemassa. Tulevan portaalin myötä alan ammattilaiset pystyvät myös helpommin verkostoitumaan ja jakamaan tietoa keskenään”, verkkopalvelun projektipäällikkö Kimmo Terävä Kuntoutussäätiöstä linjaa.
Kumppaneina kokoamistyössä ovat Vakuutuskuntoutus VKK ry sekä Vates-säätiö. Myös muita asiantuntijoita on kuultu ja kuullaan prosessin aikana. Työ käynnistyy vuoden 2015 lopussa.
”Riittävän monipuolisen ja kattavan sisällön varmistamiseksi on tärkeää, että verkkopalvelun rakentamiseen saadaan mukaan mahdollisimman laaja ja monipuolinen joukko toimijoita”, Terävä jatkaa.
Osatyökykyisyys on yksi Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeita. Hallitusohjelmassa todetaan, että Osakykyiset työssä (Osku) -toimintamallin käyttöä laajennetaan osatyökykyisten työllistymisen ja työssä jatkamisen tueksi ja työhönvalmennusta lisätään.
Lisätietoja
projektipäällikkö Kimmo Terävä
kimmo.terava@kuntoutussaatio.fi
p. 040 821 9981
vuorovaikutuksen kehittäjä Hannamari Uotila
hannamari.uotila@kuntoutussaatio.fi
p. 044 781 3130
Osku-sivusto on osa Kuntoutussäätiön julkisten verkkosivujen ja säätiön ylläpitämän Kuntoutusportti.fi-palvelun uudistusta. Työ on valmis vuoden 2016 lopussa.
Osakykyiset työssä (Osku) on sosiaali- ja terveysministeriön alainen ohjelma. Sen tavoitteena on helpottaa osatyökyisten mahdollisuuksia työllistyä tai jatkaa töissä.
Jaa sivu!