Suoraan sisältöön

Kuntoutuksen ammattilaiset koolla Helsingissä: EFRR 2015 -kongressi alkoi

efrr-banneri
Helsinkiin kokoontuu 6.–9. toukokuuta kokoontuu yli 350 kuntoutuksen ammattilaista lähes 30 eri maasta, sekä Euroopasta että ulkopuolelta.

Kuntoutusta tarkastellaan niin lasten, työikäisten kuin vanhustenkin näkökulmista. Eri puolilla Eurooppaa kuntoutuksen painopisteet hieman vaihtelevat, mutta ikääntyvässä maanosassa työkyvyn säilyminen työurien kannalta on erityisen keskeistä.

Tulevaisuudessa kuntoutuksen välineet ja menetelmät yhä monipuolistuvat ja tarjoavat siten uudenlaisia mahdollisuuksia myös kuntoutumiseen. Erilaiset lääketieteelliset innovaatiot yhdistettynä perinteiseen kuntoutukseen ovat kehitteillä ja antavat syyn odottaa ratkaisevia edistysaskelia tällä kentällä.

”Neurologinen kuntoutus on samanaikaisesti käytännöllistä ja tieteellistä työtä, ja antaa siten realistiset edellytykset ja haasteet kehittämistyölle lähitulevaisuudessa”, toteaa neurologisen kuntoutuksen professori Aarne Ylinen, kongressin presidentti.

Professori Kerstin Ekberg, tutkimusjohtaja Linköpingin yliopiston Helix Vinn Excellence -keskuksesta, pitää pohjoismaisen työhön paluun mallissa erityisen tärkeinä tekijöinä tasa-arvoisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Sairauslomalta työhön paluu onnistuu parhaiten, kun työpaikka ja hyvinvointijärjestelmä yhdessä tukevat työntekijää.

Yksi kongressin järjestäjätahoista on Kuntoutussäätiö. Tutkimusjohtaja Erja Poutiainen on kongressin pääsihteeri.

Lue lisää sisällöistä kongressin verkkosivuilta. >>


Sisältö päivitetty 06.04.2016

Jaa sivu!

Simple Share Buttons