Kuntoutussäätiö mukaan kehittämään osatyökykyisen työnhakijan tukemisen malleja ja käytäntöjä
Kohderyhmänä on ”nivelvaiheessa” olevat työttömät eli he, joiden työttömyys on kestänyt alle 300 päivää. Toinen kohderyhmä on työtä hakevat nuoret, joilla on terveydellisiä rajoitteita.
Rahoituksesta vastaa Euroopan sosiaalirahasto.
Hankkeessa kehitetään palveluohjautumista ja työkyvyn tukea työkykykoordinaattorin työllä. Lisäksi kehitetään mallia työttömien ohjautumisesta terveystarkastuksiin, työkykyarvioon ja tarvittaessa muiden palveluiden ja tuen piiriin. Yksi tavoite on työstää kuntoutusinterventioita, joilla voidaan ylläpitää työttömien työ- ja toimintakykyä työttömyyden alkaessa.
Kehittämistyö toteutetaan Päijät-Hämeen alueella. Koulutusta toteutetaan vuonna 2016 Mikkelin ja Kuopion sekä vuonna 2017 Oulun ja Rovaniemen alueilla. Hanke käynnistyy tämän vuoden huhtikuussa ja jatkuu vuoden 2018 alkuun asti.
Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat UKK-instituutti, Kuntoutumiskeskus Apila, Kiipulasäätiö ja Tampereen yliopiston Synergos-tiimi.
Lisätiedot
kehittämisjohtaja Pirkko Mäkelä-Pusa
Kuntoutussäätiö
puh. 040 833 2643
etunimi.sukunimi(AT)kuntoutussaatio.fi
Jaa sivu!