Suoraan sisältöön

Kohti kuntoutuspäiviä, osa 18: Nuorisolääkärin näkökulma asiakkaiden pallotteluun luukulta toiselle

Lastentautien erikoislääkäri ja nuorisolääkäri Elina Hermansson on ollut mukana perustamassa Suomen Nuorisolääkärit ry:tä ja nuorisolääketieteen erityispätevyyttä. Tällä hetkellä Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ylilääkärinä työskentelevä Hermansson on toiminut aiemmin muun muassa Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla ja Vantaan lastensuojelun omalääkärinä.

Hermansson osallistuu kuntoutuspäiville lääketieteen asiantuntijana asiakkaiden pallottelusta luukulta toiselle rakennettuun esitykseen. Esityksen teemaan liittyen Hermansson kertoo myös unelmastaan, Nuorten omasta terveysasemasta.

”Sellainen voisi onnistua isoimmissa kaupungeissa, tai ainakin nykyisellä työpaikkakunnallani Helsingissä”, Hermansson pohtii.

Hän ehdottaa, että nuorten terveysasema voisi olla koululääkäreiden tukipiste, jonne he voisivat tuoda koulussa tapaamiaan nuoria omalle kontrollivastaanotolle. Nuorten terveysasemalla voisi työskennellä myös joitakin kokopäiväisiä erikoislääkäreitä hoitamassa esimerkiksi lastensuojelunuoria, kroonisesti sairaita, heikommin pärjääviä nuoria tai vaikka keskittymisvaikeuksista kärsiviä. Asemalla voisi olla myös kuraattori tai nuorisotyöntekijä, psykologi sekä päihde- ja seksuaaliterveysosaamista.

”Sinne voisi hakeutua esimerkiksi terveydenhoitajan, kätilön tai psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle ilman lähetettä. Nuorten terveysasemien avulla koululääkäri pystyisi hoitamaan monia nuoria ilman että heitä täytyisi lähettää muualle”, Hermansson ehdottaa.

Elina Hermanssonin puheenvuoro kuuluu Valtakunnallisten kuntoutuspäivien yleisohjelmaan maanantaina 9.3.2015.

Juttusarjassa esitellään kuntoutuspäivien 2015 puhujia ja teemoja. Edellisessä osassa vuorossa oli Friedrich Mehrhoff Saksan tapaturmavakuutuslaitoksesta.


Sisältö päivitetty 09.04.2021

Jaa sivu!

Simple Share Buttons