Kohti kuntoutuspäiviä, osa 10: Työhönpaluun käytäntöjä Saksassa ja Hollannissa
Viimeisen 20 vuoden aikana moni Euroopan maa onkin ryhtynyt toimenpiteisiin vähentääkseen työkyvyttömyysetuusjärjestelmiä ja edistääkseen työhön paluun käytäntöjä. Riskiryhmiin kuuluvien työkykyisyyden säilyttämiseksi tarvitaan interventioita ja joustavia työllistymisratkaisuja.
Professori Oskar Mittag Freiburgin yliopiston lääketieteellisestä keskuksesta, Saksasta, puhuu kuntoutuspäivillä työhönpaluun käytännöistä Saksassa ja Hollanissa.
”Tutkimme sosiaaliturvajärjestelmiä Hollannissa ja vertasimme niitä Saksan järjestelmiin. Huomasimme, että Hollanti on onnistunut vähentämään merkittävästi työkyvyttömyysetuuksia saavien ihmisten määrää toteuttamalla monia uudistuksia. Keskeistä uudistuksissa on kahden ensimmäisen työkyvyttömyysvuoden aikana toteutetut interventiot sekä vahva kannustus ammatilliseen sopeutumiseen”, Mittag kertoo.
Hän jatkaa, että Saksassa sen sijaan sekä työntekijöitä että työnantajia kannustettiin vähemmän työkyvyn edistämiseen.
Mittagin esitys on osa kansainvälistä European return-to-work and rehabilitation practices -työryhmää, jossa kuulemme työhönpaluun käytännöistä myös mm. Tanskan ja Suomen näkökulmasta.
Sarjassa esitellään Valtakunnallisilla kuntoutuspäivillä esiintyviä asiantuntijoita ja aiheita. Edellisessä osassa vuorossa oli Sitran johtava asiantuntija Eveliina Huurre.
Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 9.–10.3.2015 Helsingin Messukeskuksessa. Teema on Kuntoutuspolkuja.
Jaa sivu!