Kohti kuntoutuspäiviä, osa 6: Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla kuntouttavan työtoiminnan näkökulmasta
He käsittelevät sosiaalista kuntoutusta kuntouttavan työtoiminnan näkökulmasta.
Tavoitteena on kehittää asiakkaan osallisuutta vahvistavia palveluita erityisesti työelämävalmiuksien ja työelämään pääsyn näkökulmasta.Vantaalla kuntouttavaan työtoimintaan oikeutettujen asiakkaiden siirtyminen palveluihin on usein vaatinut odottamista. Palveluohjauksessakin on haasteita. Asiakkaan tukemiseksi muutos- ja siirtymävaiheissa tarvitaan uudenlaista palvelumallia.
Kuntouttavan työtoiminnan palveluohjauksen tavoitteena on tukea asiakkaan omaa aktiivisuutta muutos- ja siirtymävaiheissa työelämään pääsemiseksi, työhön palaamiseksi tai siellä pysymiseksi.
Vantaalla kehitetään myös kaupungin työllisyyspalveluiden ja muiden toimialojen sekä kolmannen sektorin välistä yhteistyötä ja palveluketjua. Näin asiakkaiden pääsy kuntouttavaan työtoimintaan voi helpottua ja työtoimintapaikoilla on riittävät valmiudet ottaa vastaan kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita.
Koulutukseltaan Camilla Sippola on sosiaalityöntekijä ja terveydenhoitaja. Kristiina Kortelainen puolestaan on sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. He kertovat puheenvuorossaan muun muassa sosiaalisen kuntoutuksen ohjaustyöstä ja nostavat esiin kehittämistarpeita käytännön esimerkkeihin nojaten.
Sippolan ja Kortelaisen aihepiiri kuuluu Sosiaalisen kuntoutuksen kehittyminen kunnissa -työryhmään, joka järjestetään yhteistyössä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Työryhmässä kuulemme tuulahduksia kolmen eri kaupungin (Seinäjoki, Vantaa, Jyväskylä) tarjoamista sosiaalisen kuntoutuksen palveluista.
Sarjassa esitellään Valtakunnallisilla kuntoutuspäivillä esiintyviä asiantuntijoita ja aiheita. Edellisessä osassa vuorossa oli sosiaalinen kuntoutus Jyväskylässä.
Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 9.–10.3.2015 Helsingin Messukeskuksessa.
Teema on Kuntoutuspolkuja.
Jaa sivu!