Suoraan sisältöön

Kohti Kuntoutuspäiviä, osa 4: Osaamiseen on monta reittiä – ”Ei sitä autoa kortilla ajeta”

Ammatillisen osaamisen puuttuminen muodostaa keskeisen riskin työmarkkinoilta syrjäytymiseen. Oppimisvaikeuksien tunnistaminen, konkreettinen tuki ja oppimisen edistäminen vaihtoehtoisia keinoja soveltamalla ovat askelia elämässä eteenpäin.

”Oppimisvaikeudet voivat vahingoittaa itsetuntoa ja rasittaa mielenterveyttä. Ihminen ajattelee olevansa jotenkin heikompi tai tyhmempi kuin muut, vaikka todellisuudessa taustalla olisi muutakin. Esimerkiksi lukihäiriö jää usein diagnosoimatta”, kertoo oppimisvalmentaja ja erityisopettaja Nina Vuorio.

Työssään Kuntoutussäätiössä Vuorio auttaa 20–29-vuotiaita nuoria Nuorten Aikuisten Osaamisohjelman (NAO) puitteissa koulutusvaihtoehtojen selvittämisessä, opinnoista suoriutumisessa ja itselle sopivien oppimiskeinojen löytämisessä. Ohjelma kuuluu nuorisotakuun piiriin.

”Itselle sopivan oppimisen keinon löytää vain kokeilemalla. Monilta kuitenkin puuttuu usko omaan onnistumiseen sekä joku, joka tukee ja antaa konkreettisia ideoita ja malleja vaihtoehtoisista oppimistavoista. Lopulta tarvitaan myös ripaus sinnikkyyttä”, Vuorio jatkaa.

Nina Vuorio kertoo osaamisen monista poluista Kuntoutuspäivillä työryhmässä Mitä tehdä jos oppiminen ei suju? Työryhmä järjestetään yhteistyössä ADHD-liiton kanssa.

Sarjassa esitellään Valtakunnallisilla kuntoutuspäivillä esiintyviä asiantuntijoita. Edellisessä osassa vuorossa oli FT Thomas Lund,

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 9.–10.3.2015 Helsingin Messukeskuksessa. Teema on Kuntoutuspolkuja.


Sisältö päivitetty 14.04.2021

Jaa sivu!

Simple Share Buttons