Kuntoutussäätiö ja Terveysrahasto Oy yhdistävät voimansa työikäisen väestön kuntoutuksessa
Kuntoutussäätiön kuntoutusliiketoimintaa jatketaan 1.9.2010 alkaen Terveysrahasto Oy:n (70 %) ja Kuntoutussäätiön (30 %) omistamassa yhtiössä.
Yhtiö tuottaa työikäiselle väestölle vaikuttavia ja laadukkaita kuntoutuspalveluita, joiden tavoitteena on työurien pidentäminen ja ennenaikaisten eläkkeellesiirtymisten vähentäminen. Palveluita kehitetään yhdessä verkostokumppaneiden kanssa. Yhtiön tavoitteena on 6 miljoonan euron liikevaihto ja se työllistää lähes sata kuntoutuksen moniammatillista osaajaa. Toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa ja henkilöstö siirtyy uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
”Tilaus laadukkaille kuntoutuspalveluille on vahvasti olemassa. Työkykyisten hyvinvointiin ja työurien pidentämiseen on panostettava. Me näemme Kuntoutussäätiön kuntoutuspalveluissa upean mahdollisuuden vaikuttaa hyvinvointiin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan”, Terveysrahastoa hallinnoivan Korona Invest Oy:n sijoitusjohtaja Kimmo Karvonen sanoo.
”Yhtiöittämisen seurauksena Kuntoutussäätiö siirtää painopistettään kuntoutuksen tutkimukseen ja kehittämiseen, sosiaalisten ohjelmien ja kuntoutuksen arviointiin sekä kuntoutusasiakkaan yhteiskunnallisen aseman vahvistamiseen viestinnän ja edunvalvonnan keinoin. Tavoitteena on lujittaa säätiön asemaa riippumattomana asiantuntijana. Yhteistyö Terveysrahaston kanssa antaa meille loistavat mahdollisuudet uusien verkostojen luontiin”, Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Veijo Notkola kertoo.
Kuntoutussäätiö on yleishyödyllinen, riippumaton työikäisten kuntoutuksen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntoutussäätiö saa toimintaansa avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä, ja sen kumppaneina ja asiakkaina on suuri joukko erilaisia organisaatioita sekä järjestöjä.
Terveysrahasto Oy on terveydenhuollon rahoittamiseen erikoistunut yhteiskuntavastuullisesti toimiva pääomasijoitusrahasto. Terveysrahastoa hallinnoiva Korona Invest Oy on ensimmäinen suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltoon erikoistunut pääomasijoitusyhtiö.
Lisätietoja:
Kuntoutussäätiö
toimitusjohtaja Veijo Notkola
p. 040 509 4182 | etunimi.sukunimi(at)kuntoutussaatio.fi
www.kuntoutussaatio.fi
Terveysrahasto / Korona Invest Oy
sijoitusjohtaja Kimmo Karvonen
p. 040 505 2158 | etunimi.sukunimi(at)koronainvest.fi
www.terveysrahasto.fi | www.koronainvest.fi
Jaa sivu!